Olen aina rakastanut kirjoja ja lukemista. Koululaisena etsin mahdollisimman paksuja kirjoja, joihin saattoi uppoutua yökausiksi. Lasten ollessa pieniä ja työelämän vaatiessa suuren osan aivokapasiteetista oli lyhyen novellinkin lukeminen lähestulkoon mahdotonta. Pelkäsin etten enää koskaan löydä takaisin kirjallisuuden maailmaan vaan tankkaan loppuelämäni virallisjulkaisujen byrokraattijargonia.
Kotitöiden vähentyessä kirjojen maailma alkoi onneksi taas houkutella puoleensa. Välillä tekee mieli hotkia kevyttä lukemista, mutta usein etsii kirjoja, jotka pakottavat ajattelemaan ja oivaltamaan uusia asioita. Tällaisia löytyy sekä kauno- että tietokirjallisuuden hyllyistä. Parin vuoden ajan olen raahannut junalukemisena Jared Diamondin järkälettä Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä . Sitä tavatessa oppii koko ajan uutta, ja jokaisen luvun jälkeen aivoissa surisee monta päivää.
Jared pohtii kirjassaan, miksi toiset sivilisaatiot ovat romahtaneet ja toiset selvinneet, vaikeistakin haasteista. Asumattomilta seuduilta on löytynyt kokonaisia rauniokaupunkeja. Niiden asukkaat ovat varmaan pitäneet kaupunkiaan kehityksen huippuna ja yhteiskuntaansa ikuisena (kuulostaako tutulta?) Kuitenkin koko kulttuuri, kieli ja muistotkin siitä ovat hävinneet.
Jared nimeää romahdusten taustalta yhteisiä tekijöitä: ihmisen aiheuttamat negatiiviset ympäristömuutokset, ilmastonmuutos, vihamieliset naapurit ja yhteiskunnan kauppasuhteiden vakavat häiriöt. On käynyt huonosti, jos yhteiskunta ei ole kyennyt oikeisiin päätöksiin kohdatessaan näitä ongelmia. On kuitenkin esimerkkejä yhteisöistä, jotka ovat osanneet sopeutua. Kulttuurien häviäminen ei siis ole välttämätöntä, vaan siihen vaikutetaan omilla teoilla.
Kirja etenee vanhoista kulttuureista nykypäivään. Vaikutamme yhteiseen ympäristöömme paljon voimakkaammin kuin mihin entisajan yhteisöt kykenivät. Maapallolla ei ole koskaan asunut näin paljon ihmisiä jakamassa hupenevia luonnonvaroja. Vihamielisiä naapureita ja maailmankaupan häiriöitä riittää, eivätkä ne jää paikallisiksi ongelmiksi. Jared korostaa teoksessaan ympäristöongelmien merkitystä, mutta jaksaa kuitenkin uskoa, että meidän yhteiskunnallamme on välineet ja ymmärrystä selviytyä käsillä olevista ongelmista.
Toivottavasti hän on oikeassa, ajattelen, samalla kun kuuntelen viimeisiä tulvauutisia. Mehän olemme sentään viisaampia kuin ne silloin ennen, olemmehan?

Arja Vasama