Miksi kukaan ei varoittanut kuinka nopeasti lapset kasvavat suloisista taaperoista vastentahtoisiksi, sotkuisiksi ja metelöiviksi teineiksi. Miksi kaikkialla keskustellaan vain pienten lasten vanhempien jaksamisesta vähine yöunineen sekä uhmaiän haasteineen. Kaupan hyllyt pursuavat vauvavaiheen lehtiä – hyvä niin, mutta missä ovat teinivaiheen lehdet vanhemmille? Vai – onko kaikilla muilla kotonaan hyvin käyttäytyvä, harrastuksiaan jatkava, kotitöissä vapaaehtoisesti auttava, koulunkäynnistä innostunut ja vanhempien mukana mielellään kulkeva teini?
Arvannette jo, että asun kahden teinin ja yhden esipuberteetti-ikäisen kanssa. Tämä kiintoisa elämänvaihe on tuonut yövalvomisen uudelleen elämääni ja sen lisäksi muitakin varsin haasteellisia uusia ulottuvuuksia. Henkistä kestävyyttäni teinit testaavat lähes päivittäin milloin minkäkin asian tiimoilta. Valoisia keskikesän iltojamme sävyttää jatkuva ”vääntö” mm. kotiintuloajoista, tietokoneella olosta, nukkumaanmenoajoista, kotitöihin osallistumisesta jne. lauseen siivittämänä: ”Kun kaikki muutkin saavat, eikä kenenkään muunkaan tarvitse Harrastuksestahan sekin käy – siis henkinen ”painiottelu” teinien kanssa ja hikikin siinä tulee hyvin usein.
Erillisen ja ehkä suurimman haasteen tuo jatkuva huoliä seurassa teinit ”oikeasti” aikaansa viettävät, miten käyttäytyvät kun vastaan tulee huumeet, alkoholi ja muut elämän pimeämmät puolet. Osaavatko pitää pintansa, selviävätkö särkyneestä sydämestä, entä oikean elämän pettymyksistä; jaksavatko kaiken näkemänsä ja kokemansa jälkeen nähdä tulevaisuudessa hyvää, tavoiteltavaa ja haastavaa? Ovatko saaneet ehjät purjeet, joilla harjoitella elämän tyvenissä ja tyrskyissä, kun ovat kuitenkin vielä niin pieniäät enää lapsia, mutteivät vielä aikuisiakaan
– vasta puoliaikuisia.

Nina Siira-Kuoksa