Taisi olla Linnan Tuntemattomassa kun joku – ettei vain ollut Koskela? – muistutti, että hätäilemällä ei tule kuin kusipäitä mukuloita. Se on tietysti hieman rumasti sanottu, mutta kuvaa todella
hyvin sitä, että turha kiire voi pilata jopa suvunjatkamisprojektit. Toinen sanonta muistuttaa, että kun tehdään jotain ”kuin juosten kusten”, niin ei siitäkään hyvää seuraa.
Nämä rikkaaseen kieleemme kuuluvat sanonnat ovat tulleet useammankin kerran mieleen Rovaniemien yhdistymistä sivusta seuratessa. Viimeksi ihmettelyn aiheen antoi kuntavaalit, jotka järjestelytoimikunta olisi halunnut pitää aikaisemmin kuin mitä kunnallislaissa sanotaan. Luulisi, että loogisempaa olisi ollut suunnitella vaaleja lokakuun lopulle kuin ängetä niitä syyskuulle. Hyvä, ettei loma-ajalle!
Niin sitten kävi, että sisäministeriö vahvisti vaalien ajankohdan lain mukaiseksi, ja vaalit käydään lokakuun neljäntenä sunnuntaina.
Kuntien yhdistyminen on erinomainen asia, niin on syytä ainakin toivoa ja siihen uskoa. Ei ole järkevää pitää kahta organisaatiota pystyssä toinen toistensa päällä. Yhdellä voidaan selvitä jopa paremmin – ja ennen kaikkea halvemmalla.
Vaalien aikaistamisella hätäileminen ei ole ainoa asia, joka kuntien yhdistämisessä tuntunut kummalliselta. Jo yhdistymistä valmisteleva järjestelytoimikunta piti valita jostain syystä hirveällä kiireellä, niin pian kuin mahdollista. Hyvä, kun poliittiset ryhmät ehtivät puimaan edes ehdokasvalintojaan kunnolla läpi, kun pikaisesti istutettu järjestelytoimikunta jo järjesteli asioita vauhdilla. Seurauksena oli jonkinlainen kaaos ainakin kahdessa ryhmässä, kun demokratian toteutumisen kanssa oli hieman enemmänkin kuin vain vähän niin ja näin.
Onneksi järjestelytoimikunnan kokoonpano saatiin sentään vahvistettua – ja sen päätösvalta virallistettua – ennen kuin valtioneuvosto virallisti kuntien yhdistymisen kesäkuun alussa. Hupaisinta olisi ollut, jos yhtäkkiä olisi jouduttu toteamaan, että toimikunnalla ei ole ollut päätösvaltaa ja sen päätökset ovat siten laittomia.
Ikävä todeta, jälkiviisaasti, mutta ylimääräiset vaalitkin ovat itse asiassa turhat. Yhtä hyvin viime vaalien pohjalta olisi voitu valita uusi kaupunginhallitus, joka olisi vastannut uuden kunnan asioiden valmistelusta. Ilman, että jokaista päätöstä olisi tarvinnut vahvistuttaa molemmissa kunnissa.