Kun seurataan jonkin alueen ihmisyhteisön elämänmenoa ja kulttuurellista kehitystä, medialla tiedonvälittäjänä on ensisijaisen tärkeä osuus. Sitä ei käy kiistäminen. Näin ollen Lapin Kirjallisuusseuran avointa kirjettä lappilaisille tiedotusvälineille 1.12. on pidettävä tervetulleena avauksena kulttuurikeskustelulle.
On totta, mistä vaietaan ja eikä puhuta, niin sitä ikään kuin ei ole olemassa tai muuttuu näkymättömäksi. On myös totta, että lappilainen luova henkinen toiminta, kaunokirjallisuus ja taide voisi näkyä huomattavasti monipuolisemmin ja rikkaammin kuin mitä se pohjoisen tiedotusvälineissä tänä päivänä tulee lukijoiden nähtäville.
Miksi sitten lappilainen vireä kaunokirjallisuus, luova ja rikas tarinaperinne näkyy ja välittyy niin ideaköyhästi, kaavamaisesti ja toisarvoisena lehtien kulttuurisivuilla? Mitä nyt kulttuurisivut ovat ja mitä ne voisivat olla, kuilu on suorastaan huutava. Mutta miten kulttuurisivuista voitaisiin saada monipuolisempia ja keskustelulle avoimia, ei olekaan niin yksinkertainen asia.
Pitkään toimittajan työpöydän takana istuneena ja myös luovaa kirjallista työtä tehneenä, tunnen ongelmakenttää molemmilta puolin. Kulttuurisivujen toimittamisen yksi kaventamisen este on resurssien alituinen puute. Määränsä yksi tai kaksi ihmistä ennättää ja jaksaa paiskia töitä, vaikka tahtoa olisi.
Mutta totuuden nimessä on mainittava, että on muitakin ongelmia ja syitä. Ne löytyy meidän jokaisen korvienvälistä, miten henkisesti vireitä, joustavia ja laaja-alaisesti ajattelevia olemme. Onko asenne- ja arvomaailma jostakin syystä päässyt kaavamaisesti jämähtämään ja kivettymään paikoilleen? Urautumaan ja näkemään itsestään selvästi, mikä on huomionarvoista taidekulttuuria ja mikä ei?
Sama luovan ajattelun lainalaisuus pätee myös kulttuuritoimittajaan. Onko hänellä henkistä vireyttä, idearikkautta ja kyky nähdä jatkuvasti uusia puolia lappilaisen ainutkertaisessa tarinaperinteessä, ja siinä tapahtuvia muutoksia ja luovaa rikkautta? Ja piileekö hänessä toimittajan uteliaisuutta kaivaa sitä näkösille tiedonvälityksen piiriin. Osaako hän organisoida ja käyttää apuvoimia ja innostaa ihmisiä ajatusten vaihtoon ja luoda julkiselle kulttuurikeskustelulle suotuisaa ilmapiiriä?
On muistettava, ettei pohjoisen maaperän kultaakaan ilman kaivamista saada esille ja käyttöön. Pohjoisen sanomalehtien kulttuurisivuilla esimerkiksi saamelaiskulttuuri ja kirjallisuus näkyvät heikosti, niin kuin sitä ei juuri olisi olemassakaan. Luovalle ajatusten vaihdolle ei kulttuurisivuilta näytä löytyvän tilaa, koska kulttuuri ymmärretään kaavamaisesti ja kapeasti, mikä sopii sivulle mikä ei.
Mitä Lapin Kirjallisuusseuraan tulee, myöskin siellä muhii ongelmia ja uusien ideoiden köyhyyttä. Laaja-alaisen ajattelun puutetta. Aktiivijäsenten vähäisyyttä. Paikoilleen jämähtäneisyyttä. Ikä ei suinkaan ole esteenä henkiselle vireydelle, mutta silti nuoria ihmisiä ja heidän panostaan ja ideoitaan tarvittaisiin kipeästi seuran toimintaan mukaan. Myös kirjallisuuden julkistamisväylän jaottelu seuran toiminnassa johtaa kyseenalaisiin mielikuviin. Mitä eroa on omakustanneella, pienkustanteella ja kaupallisella kustanteella? Onko kaupallisesti kerrottu tarina arvokkaampi?
On totisesti samantekevää mitä väylää myöten tarinat kerrotaan, kysymys on aina syvimmältään sanataiteessa siitä, kiinnostaako ja koskettaako tarina ja avaako se lukijalle uusia ovia elämän rikkauden kokemiselle. Antaako uusia virikkeitä.
Lapin kaunokirjallisessa kentässä tarvittaisiin huutavan kipeästi muun muassa julkisin varoin toimivaa kustannustoimittajaa, joka edesauttaisi ja nostaisi tarinoitten tasoa ja laatua.

Pentti Harjumaa
runoilija-toimittaja
Rovaniemi

Poliitikkojen seksihurjastelut

Poliittinen eliitti on kilvan kehunut miten hyvin kulunut hallituskausi on mennyt, viimeksi Keskustan piirikokouksissa Lapissa ja Peräpohjolassa. Kentältä ja kansalaisilta tulee aivan toisenlaista viestiä. Hallituksen ns. saavutetut tavoitteet ovat ilmeisesti tapahtuneet kasvukeskuksissa. Lapissa niukkuuden jakaminen ei ole ainakaan laantunut. Puoluesihteeri Korhonen kannustaa keskustaväkeä puhaltamaan yhteen hiileen. Kun puolueen omat kokoukset ovat yhtä Helsingin herrojen ylistystä, missään ei synny mahdollisuutta kriittiseen vuorovaikutukseen ja keskusteluun, jotka ovat sentään yhteisen oppimisen ja kehittymisen ehto. Ilmankos kokousten yleiskeskustelun osa jää aivan olemattomaksi. Väki on hämillään, kun ei tiedä mitä uskoa; Onko keisarilla vaatteita vai ei? Tiedotusvälineetkin ovat tämän mediapelin pyörityksessä tyytyneet toteavan journalismin pintaraapaisuihin.
Yhteiskuntamme on erittäin huonosti varautunut väestön ikääntymiseen. Vanhuksia makuutetaan hoitolaitosten saunaneteisissä eikä ylityöllistetyllä hoitohenkilökunnallakaan ole kovin raposet oltavat. Terveydenhuollon kokonaismenojen osuus BKT:sta on Suomessa pienempi kuin Turkissa ja vain vaivoin Meksikoa ja Puolaa parempi – alle puolet USA:n tasosta. Terveydenhuollon rahoituskriisi oli keskeisiä syitä siinä, miksi kunta- ja palvelurakenneuudistukseen lähdettiin. Kävi vain niin, että kunta-valtio-suhteen uudistaminen jäi mopen osalle. Vanhukset ja suuret ikäluokat ovat rakentaneet tätä maata hiellä ja tuskalla, mutta he joutuvat maksamaan siitä kahteen kertaan.
Lapset eivät ole päässeet yhtään vähemmällä. Ympäri Lappia ja erityisesti Kemi-Tornio alueella on saatu huomata kuinka tiukka talous ajaa sellaisiin kouluratkaisuihin, jotka eivät aina ole lasten kannalta järkeviä – varsinkaan pitkällä tähtäimellä.
Viime vaaleissa tavoitteena oli katkaista pitkä oppositiotaival ja lopettaa Lipposen hallituksen Lapin kurittaminen. Olihan valtiovalta lisännyt kuntien kustannusrasitetta 4,45 MILJARDILLA eurolla; valtionosuuksia leikkaamalla, velvoitteita lisäämällä ja kunnallisverovähennyksillä. Me keskustalaiset lupasimme kaikenlaisia Norjan malleja ja muita etuisuuksia eläkeläisille, lapsiperheille, opiskelijoille, yrittäjille, työttömille, maataloudelle, poromiehille – pisimmälle meni lupaus Lapin pelastamisesta ja nyt puhutaan jo Kalotin talousalueesta. Toteutus on ollut pettymys. Ilmeisesti valtion keskushallinnon ote on niin voimakas, ettei suunta muutu, vaikka hallituspohjat vaihtuvat
Hallitus lisää kuntien velvoitteita eivätkä kansanedustajat näe siinä ongelmia. Muu poliittinen eliitti varoo sotkeutumasta kansalaisten arkeen kuuluviin asioihin – on parempi pysyä strategioissa ja sfääreissä.
Poliitikkojen seksihurjasteluista en edes ajatellut kirjoittaa – jospa tuo otsikkona kuitenkin herätti lukijan mielenkiinnon.

Tommi Lepojärvi
Keminmaa