Vanhojen metsien hakkuut ovat maailmanlaajuinen ympäristöongelma. Maailmanlaajuisesti noin 80 prosenttia luonnontilaisista metsistä on hävitetty. Suomessa tilanne on vielä huonompi, koska meillä luonnontilaisen kaltaisia vanhoja metsiä on jäljellä enää alle viisi 5 prosenttia metsäalasta.
”Yleinen mielipide” viittaa siihen, että myös ihmiset kokevat suojelupinta-alan niukaksi. Esimerkiksi Suomen Gallupin kyselytutkimuksessa (2001) lähes puolet vastanneista toivoi, että luonnontilaista metsää olisi alle 10 kilometrin päässä kotoa. Metsien lisäsuojelua peräänkuulutti 86 prosenttia vastanneista.
Ympäristöjärjestöt ovat vuosia kartoittaneet valtion metsiä ympäri Suomen. Selvityksissä on todettu, että arvokkaita kohteita on suojelun ulkopuolella edelleen paljon, niin etelässä kuin Pohjoisessakin. Metsä-Lapissa on suojelualueiden ulkopuolella jäljellä vielä muutamia laajoja, lähes kokonaan luonnontilaisia erämaita.
Ympäristöjärjestöjen julkaisemassa raportissa ”Metsä-Lapin suojelemattomat metsäerämaat” (2006) esitellään kahdeksan aluetta, jotka sijaitsevat valtion mailla Kittilässä, Sallassa, Sodankylässä ja Savukoskella. Metsät ovat kehittyneet omassa rauhassaan ja niistä on löydetty tuhansia uhanalaisten lajien esiintymiä. Ikimetsä on ensisijaisesti ekosysteemi, kokonaisuutena arvokas ( Lisätietoja: www.etelasuomenmetsat.fi ja www.luontoliitto.fi/metsa sekä www.forestinfo.fi/metsalappi ).
Helmikuussa joukko suomalaisia tutkijoita on toimittanut maa- ja metsätalousministerille avoimen kirjeen ( www.tutkijakirje.org ), jossa vedotaan jäljellä olevien luonnontilaisten metsien säilyttämisen puolesta. Kirjeen allekirjoitti alun perin 77 suomalaista eturivin tutkijaa, mm 30 eri yliopistojen ja tutkimuslaitosten professoria. Tutkijat edustavat metsäalaa hyvin laajasti, mukana on mm. metsätieteiden, ekonomian, maantieteen ja kulttuurintutkimuksen edustajia. Nyttemmin kirjeen allekirjoittajien määrä on lisääntynyt ja käsittää nyt jo lähes 300 tutkijaa eri tieteenaloilta. Allekirjoittajat löytää mm. Elonkehän kotisivuilta osoitteessa www.elonkeha.fi kohdasta Nettikolumnit ja ajankohtaiset.
Avoin kirje maa- ja metsätalousministerille on luettavissa kokonaisuudessaan Elonkehä-lehden numerosta 3/2007, myös aiheeseen liittyvä, Anni Kytömäen sivun mittainen kirjoitus, otsakkeella: Valtio hakkaa ainutlaatuisia metsiä.

Rauno Salmijärvi
Salla

Vasemmistopolitiikan järkevä yhdin

Ihmisen ja myös poliittisen liikkeen toiminnan päämääränä tulee olla hyödyllisyys. Hyödyllinen voi olla vain, jos on rehellinen ja rehellinen vain, jos on moraalinen. Tästä kolmiyhteydestä syntyy se toimintatapa, jonka varaan poliittinen työväenliike on syntynyt ja jonka varaan se vain voi menestyksellisen toimintansa tänäänkin rakentaa.
Työväenliikkeen synty on historiallisesti sidoksissa siihen 1800-luvun teollisuusyhteiskuntaan, joka ilmeni pääoman ja työn välisenä ristiriitana. Tuolloin oikea yhteiskunta-analyysi johti siihen, että poliittisesta työväenliikkeestä tuli työväestön ja muiden vähäosaisten etujen puolustaja ja yhteiskunnallisen tasa-arvon esitaistelija kaikilla aloilla Suomessa.
Tänä päivänä rehellinen analyysi oikeuttaa väittämään, että työn ja pääoman ristiriitaan on punoutunut pääoman yhteentörmäys ympäristön kanssa tavalla, joka käytännössä vaikeuttaa poliittisen työväenliikkeen toimintamahdollisuuksia entiseen tapaan. Visainen kysymys onkin, kyetäänkö toiminnassa yhdistämään historiallinen voima eli työväenliike mukaan luettuna ay-liike taisteluun ympäristön puolesta? Sen myötä ratkaistaan myös kysymys poliittisen vasemmiston kyvystä toimia yhteiskunnan vähäosaisten edustajana laajemminkin yhteiskunnallista tasa-arvoa edistävään suuntaan historian esimerkin mukaisesti.
Yhteiskunnallinen tilanne ei ole helppo näiden kahden asian ratkaisemiselle, sillä pääoman kiristäessä otettaan oman edun tavoittelu valtaa alaa varsinkin ay-liikkeessä ja luo paineita toimia sen ehdoilla myös poliittisesti. Tämä näkyy mm. siten, että työssä olevien edut asetetaan ensisijaisiksi ja muun köyhän väestönosan kuten työttömien ja eläkeläisten edut nähdään niille alisteisina, ikään kuin edellisten hyvinvoinnista seuraavina. Ympäristökysymyksissä ay-liike ja suurteollisuus löytävät toisensa ja luonnonsuojelu nähdään toissijaisena, jälleen ikään kuin pääoman jatkuvalle kasautumiselle alisteisena.
On selvää, että tällainen ajattelu ja toiminta ei ole kovin eettistä, yleisen hyvän edistämiseen tähtäävää, vaikka se siltä näyttääkin. Se myös kaventaa poliittisen liikkeen mahdollisuuksia toimia kaikkien vähäosaisten puolestapuhujana eikä sillä tältä perustalta ole mitään mahdollisuuksia olla uuden yhteiskunnan airut samalla tavalla kuin työväenliike aikoinaan oli.
Uuden kurssin valinta ei ole helppo ja toteutuessaankin merkitsee ajallisesti paljon pidempää marssia kuin Maolla oli aikoinaan, mutta välttämätöntä se joka tapauksessa on, sillä nykyinen politiikka perustuessaan väärään analyysiin luo passiivisuutta ja epävarmuutta niin aktiivijäsenten, kannattajien kuin myös niiden keskuudessa, jotka etsivät kotiaan mielekkäälle poliittiselle toiminnalleen.

Helge Niva